Nainen 46 v

Pitkittyneitä kipuja yläraajassa, niskassa ja päässä.

Täällä minut on otettu ensimmäistä kertaa kokonaisena ihmisenä vastaan, eikä tarkasteltu vain kipeätä päätä tai olkapäätä. Olen fysioterapeuttini kanssa alkanut pohtia oireitteni syitä ja omia toimintamallejani, joilla voi olla vaikutusta kipuihini. Aiemmissa fysioterapiapaikoissa olen suorittanut harjoituksia, vaikka oireet ovat niistä voimistuneet. Täällä olen saanut erilaista liikeohjausta ja olen alkanut tunnistamaan kehoni liikkeitä ja jännittyneisyyden muuttumista.

Myös käsittelyt ovat tuntuneet miellyttäviltä ja pehmeiltä, mikä on lisännyt rentouden tunnetta ja kipuni ovat joka kerta vähentyneet. Pitkästä aikaa minusta tuntuu siltä, että pystyn itse vaikuttamaan kipuihini ja toimintakykyyni.