Olen fysioterapian maisteriopinnoissani saanut tehtyä kandidaatintutkielmani, jossa systemaattisen kirjallisuus-katsaukseni aiheena oli tutkia aikuisten kroonistuneen migreenin ja jännityspäänsäryn yhteys koettuun kipuun rentoutusharjoittelun avulla. Suurin osa tietokannoissa löytyneistä tutkimuksista käsittelee kuntoutusta harjoituspohjaisessa viitekehyksessä, mutta Käypä hoito-suositusten mukaan harjoittelussa migreenioireet ennemminkin provosoituvat kuin helpottuvat. Lopulta analyysiin löytyi kolme koe- ja kontrolliryhmän omaavaa tutkimusta. Tulosten perusteella rentoutuspohjaisilla harjoitteilla olisi saatavissa migreenin voimakkuuteen ja esiintyvyystiheyteen muutoksia. Yhdessä kolmen vuoden seurantatutkimuksessa myös tarve estolääkkeisiin ja lääkärikäynteihin myös väheni.
Päänsärkyä ja erityisesti migreeniä tarkastellaan useimmiten neurobiologisten ja hormonaalisten tekijöiden kautta, mutta oirekuvaan liittyy paljon myös stressinsidonnaisia psykofysiologisia tekijöitä. Kipua voidaan oppia säätelemään lääkkeettömästi eri keinoin. Pysyvien muutosten saavuttamiseksi pelkästään oireiden lääkkeellinen hoitaminen ei muuta kuntoutujien käyttäytymis- ja toimintamalleja. Kognitiivis-kehotietoisuuspainotteisten harjoitteiden avulla terapioilla on saatavissa näihin tekijöihin parempi vaikutus. Psykologi Ann-Mari Estlander nostaa kirjassaan Kivun psykologia (2003) esille pystyvyyden ja stressinhallinnan ns. coping –keinot. Myönteisen käsityksen omaava henkilö kestää enemmän kipua, on aktiivisempi ja rohkeampi. Estlanderin mukaan Ihmisen käsitys omista kyvyistään vahvistaa minäpystyvyyttä, jolloin hän uskoo pystyvänsä vaikuttamaan oireisiinsa, terveyteensä tai yleensä elämäänsä. Negatiivisen käsityksen omasta selviytymisestään omaava henkilö luopuu herkästi vastoinkäymisten edessä. Kroonisen migreenin ja jännityspäänsäryn taustalla on viimeisimmissä persoonallisuuspsykologisissa tutkimuksissa yhdistetty kipuun herkistyvät persoonallisuustyypit. Kognitiivinen tulkinta ja tunnepitoinen vireystila voi johtaa esimerkiksi lisääntyneeseen sympaattisen hermojärjestelmän vireystilaan, sisäsyntyiseen opioidin tuottoon ja kohonneeseen motorisen aktiviteetin tasoon.
Kehotietoisuutta lisäävä rentoutusharjoittelu on saattaa olla usein alkuun hankalaa, sillä kuten Jukka Kataja Rentoutuminen ja voimavarat- kirjassaan (2003) toteaa, niin voimakkaasti kestojännittynyt ihminen ei yleensä osaa rentouttaa lihaksiaan, ja usein hänellä on vaikeuksia tiedostaa edes omaa jännittyneisyyttään. Kanadan päänsärkyinstituutin lääkkeettömien hoitolinjojen suositusten mukaan progressiivinen lihasrentoutus, hengitys-harjoitukset ja mielikuvaharjoitteet toimivat migreenin hoidossa parhaiten oireita ennaltaehkäisevässä harjoittelussa. Heidän mukaansa jotkut migreenipotilaat voivat välttää kehittyvän migreenin käyttämällä näitä tekniikoita. Käytännössä huomaan usein sen, että liikkeen ja hengityksen yhdistäminen on vaikeaa kroonisissa kivuissa. Jos vapaa hengitys ei onnistu, niin seurauksena on muuttumaton tila kehollisessa kipu-jännittyneisyystasolla.
Kipukuntoutuksen perusta on meillä Bodymindilla ollut jo alusta asti kognitiivispohjaisten rentoutusharjoitteiden ohjaamista. Kroonisessa migreenissä olemme saaneet useissa tapauksissa positiivisia muutoksia oirekuvaan ja toimintamalleihin. Lisää tutkimustietoa tietysti asiasta tarvitaan. Terapioista saadut onnistuneet asiakaskokemukset kannustavat ainakin itseäni jatkamaan aihetta gradutyössäni.
Mikko Patovirta