Mitä ihminen on?

Tätä kysymystä voi pohtia hyvin monesta näkökulmasta. Vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään mutta usein vaikuttaa siltä, ettei sitä ole riittävästi hoitotyössä pohdittu. Joudun fysioterapeuttina lähestymään päivittäin tätä kysymystä monen sairauden ja vaivan hoidossa. Ennen fysioterapian opintojani työskentelin perushoidossa 80-luvun lopulla Mikkelissä terveyskeskuksen vuodeosastolla. Mietin jo silloin ihmisarvoisen elämän tarpeita ja arvoja. Hyvin usein ihminen jäi sairaudessaan yksin. Meille hoitotyötä tekeville hän jäi persoonattomaksi, joka päivä hoidettavaksi vuodepotilaaksi. Moni heistä ei enää pystynyt kommunikoimaan, ihmisen arvo hukkui sairauden tuomaan tyhjiöön. Usein potilaiden ajatuksilla ja elämällä ei ollut enää muuta merkitystä kuin poislähdön odotus kipuineen ja yksin olemisen pelkoineen.

Psykologi ja filosofian tohtori Lauri Rauhala (1914-2016) toi elämänurallaan psykofyysisen ihmiskäsityksen hoitotyön keskiöön. Huhtikuussa 101-vuotiaana kuolleen Rauhalan ydinteema on ollut ihmisen ymmärtämisen ja kohtaamisen kolmiyhteys; tajunnallisuus, kehollisuus ja situationalisuus (elämäntilanteisuus).

Perustaessani Bodymindin vuonna 2004 halusin ehdottomasti ottaa Lauri Rauhalan ihmiskäsityksen fysioterapian toimintaa ohjaavaksi arvoksi. Tajunnallisuuden/tietoisuuden, kehollisuuden kokemuksellisuuden sekä elämäntilanteisuuden yhdistäminen ihmisen ymmärtämiseksi ovat olleet aina kuntoutuksen ytimessä.

Kolmiyhteisyyden arvot ovat hyvin sovitettavissa käytäntöön. Tajunnallisuus on ihmisen oman minän tiedostamista niin ajattelevana kuin tuntevana kokonaisuutena. Reagointi asioihin on monesti tiedostamatonta, jolloin arjen toiminnassa toistuu monet ei-toivotutkin toimintamallit. Tarvitsemme kykyä tiedostaa sen hetkistä ajattelu- ja toimintamallia, jotta haluamme muutokset mahdollistuisivat. Kehollisuus muodostuu konkreettiseen, kokemuksiimme perustuvaan fyysiseen olomuotoomme, jonka kautta havainnoimme ja sitä kautta voimme vaikuttaa omiin toimintatapoihin ja tuntemuksiin.

Situationalisuus eli elämäntilanteisuus on aina se ajanjakso elämässä, jota eletään. Joskus elämäntilanteet voivat kuormittaa hyvinvointia niin, että sen hetkisissä voimavaroissa tarkoituksenmukaisten muutosten tekeminen ei ole mahdollista. Silloin ihmisen on vain yritettävä jaksaa elää raskaamman vaiheen läpi ennen kuin hän on valmis muutoksiin. Tämän takia en ole koskaan ollut kaikille-samaa-terapiaa kuntoutuksen puolella.

Rauhala ei ole saanut varauksetonta tukea niin tieteellisen tutkimuksen kuin käytännön terapiatyön piireissä. Hänen holistinen ihmiskäsitys on silti tuonut uudenlaista ajattelua ihmisen ymmärtämiseen. Rauhala on omissa kirjoissaan korostanut ihmisen ainutlaatuisuutta (mm. Ihmisen ainutlaatuisuus, 1998).

Ihmistä ei voi arvottaa objektiivisilla mittausarvoilla, vaan hänet tulee nähdä ja tulla kuulluksi fyysisenä, psyykkisenä ja henkisenä kokonaisuutena rajoitteistaan huolimatta. Sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksiä tekevissä sekä hoitavissa yksiköissä on paljon asiantuntijoita, jotka määrittelevät usein hyvän elämän ja elämänlaadun kriteerit kuulematta potilasta/kuntoutujaa. Tällainen ylhäältä alaspäin tapahtuva ohjaaminen edustaa ainakin itselleni mennyttä aikaa auktoriteettien valtakaudelta.

Terveydenhuollon oppikirjoissa ihmisen psykofyysissosiaalisen kokonaisuuden huomioonottava määritelmä on kyllä kirjoitettu alkukappaleisiin, mutta sen jälkeen näissä teoksissa ihminen sitten käsitellään dualistisen jaottelun mukaan psyykkisiin ja fyysisiin oirekuviin. Rauhalan kolmiajattelu luo ehdottomasti käytäntöön toimivan, tuloksekkaan ja ihmistä arvostavan kuntoutuja-/asiakaslähtöisen näkökulman. Nämä arvot ohjaavat myös fysioterapiamme toimintaa edelleen, ja ovat siten keskeinen osa työmme laatua.

Lauri Rauhalan tekstit ovat varmasti enemmän kuin ajankohtaisia tällä hetkellä, varsinkin kun mietimme ihmisten tarpeita talousajattelun taustalla olevan priorisoinnin kohteena. Ihmisen persoonan arvo unohtuu helposti, kun kaikki haluavat ajatella ihmisen parasta yläpuolelta käsin. Jokaisen hoitotyötä tekevän tulisi tiedostaa oma ihmiskäsityksensä, koska se ohjaa ja johtaa kaikkea toimintaa. Kun ihminen ja hänen hoitonsa priorisoidaan, niin olisi myös tärkeää kuulla, millä arvomaailmalla ja ihmiskäsityksellä ne päätökset tehdään. Vai onko sitä koskaan kuitenkaan tarkemmin määritelty?

Lauri Rauhalan elämäntyötä kunnioittaen

http://www.hs.fi/muistot/a1306040275410

Mikko

Valikko